Arctic Nutrition - Minun tarinani

12.1.2017
Marjis

Kuinka 73 päivän haaste muutti elämäni

Marjis Viktors, Kaarina

Olen 60-vuotias ja koulutukseltani muun muassa fysioterapeutti ja Green care –ohjaaja. Työkokemusta minulla on noin 35 vuoden ajalta erilaisista esimies- ja johtamistehtävistä.

Tutustuin Arctic Nutritioniin Turun Osaava Nainen –messujen ständiä eri vuosina kauempaa, ja vihdoin lähempääkin tarkasteltuani. Lopulta jätin yhteystiedot. Se johti siihen, että sain kutsuja esittelyihin, joihin osallistumista väistelin sujuvasti. Kunnes maaliskuussa 2015 aika oli osaltani kypsä. Itsenäinen edustaja Marita Ervasti sai puhua ja perustella tosissaan, kun minä "tykitin" kysymyksillä parin tunnin ajan! Juotiin kupposet kahvia ja päätin valita itsenäisen edustajuuden.

Kotona pakkasin määrätietoisesti kaikki apteekin synteettiset vitamiinivalmisteet laatikkoon, ja annoin pois. Olipa hyvä päätös!

Aloitin kaikkien tuotteiden yhtäaikaisella käytöllä yksi per päivä –annostuksella. Mitä tapahtui? Olen perusterve, liikunnallinen, positiivinen, luova.. mutta toden totta, viime vuosien elämäntilanne oli syönyt minulta juuri noita parhaita ominaisuuksia.

Tuotteiden käytön myötä sain energiaa, voimia ja jaksamista toteuttaa ison ratkaisun. Eventit, Super Weekendit ja Dream Team ovat vahvistaneet tieteellisen tiedon nälkääni ja tähän asiaan haluan lisää vahvistusta jatkossakin.

Lisäksi haluan tietää enemmän yrityksen hyvästä asemasta niin kotimaan kuin ulkomaidenkin terveysmarkkinoilla, joilla kuluttajan ei ole helppo tehdä valintoja, ainakaan ilman vakuuttavaa tietoa tai kokemuksia.

Läheisten, ystävien, tuttujen ja uusien asiakkaiden hyvinvointikokemukset ja muun muassa omien D-vitamiinitasojen nouseminen todistavat vain hyvää!

Hyvin toimivien Arctic Nutrition Wild Food -tuotteiden kera elämäni on nyt taas oman näköistä. Uskon unelmiin, hyvän tekemiseen, eettisyyteen ja kauneuteen. Nämä arvot ovat kantaneet vaikeuksien yli ja tulevat kantamaan eteenpäin.

Olenkin päättänyt tehdä Arctic Nutrition –työtä mahtavien tukihenkilöiden kanssa aina tasolta seuraavalle ja myös kohti parempaa taloudellista hyvinvointia.

On etuoikeus saada yhdistää ja lisätä omaa asiantuntijuutta ravitsemukseen ja liikuntaan liittyen. Ja tarina jatkuu...

Kiitos Arctic Nutrition!